Älä lakkaa unelmoimasta

Unelmoi, suunnittele ja toteuta unelmiasi. Niin helppo sanoa ja niin vaikeaa toteuttaa, vai onko?

Meillä jokaisella on unelmia, suuria ja pieniä. Mitä haaveita sinulla on? Olisiko nyt hyvä aika alkaa toteuttaa niitä, tai ainakin aloittaa kulkemaan niitä kohti? Lopettaa sitku-elämä ja ruveta vaikka hyvin pienin askelin lähestymään niiden toteuttamista. Jos loputtomiin siirtää asioita ja niiden toteuttamista hamaan tulevaisuuteen, voi olla liian myöhäistä tehdä asioita todeksi.

Olin aikoinani lähelle 20 vuotta pankkimaailmassa töissä. Monet myllerrykset pankkialalla tekivät sen, että havahduin miltei 40-vuotiaana unelmoimaan alan vaihtoa. Toteuttaisin nuoruuden unelmani opiskella fysioterapeutiksi. Hetken pähkäiltyäni lähdin kyselemään mahdollisuuksistani päästä opiskelemaan alaa ja voisinko saada opintovapaata. Niinhän siinä kävi, että hain opiskelemaan ja pääsin ensiyrittämällä läpi.

Voin rehellisesti sanoa, että hetkeäkään en ole katunut päätöstäni. Sitä olen katunut, etten aikaisemmin älynnyt nostaa kytkintä ja lähteä valitsemalleni tielle. Ehkä aika oli kuitenkin silloin tarpeeksi kypsä päätökseen.

Olen vuosien varrella toteuttanut haaveitani, kuten opinnot personal traineriksi ja faskia manipulaatio osaajaksi. Haaveilenko edelleen jostakin? Kyllä, ja olen jälleen uuden edessä, toteuttamassa erästä haavettani todeksi. Olen haaveillut jo pidempään siitä, että voisin tarjota ihmisille yhä kokonaisvaltaisempia hyvinvointipalveluja. Patikointi ja luonnossa liikkuminen on tullut entistä enemmän tärkeämmäksi hyvinvointini peruspilariksi. Niinpä hain opiskelemaan työnohessa erä-/luonto-oppaaksi ja pääsin koulutukseen!

Luulenpa, että edessä on antoisa ja työteliäs 1,5 vuotinen opiskeluaika töitä tehden, uuttaa opiskellen ja uusia asioita soveltaen käytäntöön. Uusi lehti on kääntynyt jälleen elämäni tarinassa.

Entä jos tänä syksynä aika olisi kypsä Sinunkin toteuttaa jokin haaveesi todeksi, tai ainakin lähteä polulle kulkemaan sitä kohti. Entä jos….

Jätä kommentti