Lapsilla yleensä on luontainen ilo ja into liikkua. Hypitään ja pompitaan, joka paikkaan olisi ehdittävä ja mieluiten juostaan, että varmasti ollaan perillä mahdollisimman pian. Kiipeillään ja möngitään onkaloihin, pelataan pallopelejä. Kahlataan vedessä ja uidaan. Painitaan ja peuhataan. Tanssitaan ja voimistellaan. Luistellaan ja hiihdetään.
Mikä hitto meihin myöhemmin tulee? Toisille vanhemmat koettavat kasvattaa pumpulissa ja kieltävät kaiken kivan. Monelle koulu ja koulussa esimerkiksi liian kilpailuhenkinen liikunnan opetus nujertaa liikunnan ilon. Niin se teki aikoinaan minullekin. Olin kömpelö esimerkiksi pesäpallossa ja muissa pallopeleissä. Olin viimeinen, kuka valittiin peliporukkaan. Telinevoimistelu oli kauheaa, hiihdin koko kouluajan liian pitkillä ja jäykillä suksilla (pitihän kasvunvaraa olla ). Luistimet olivat liian isot, kasvunvaralla varustettu, tottakai!
Jostakin syystä tykkäsin jo silloin liikkua musiikin tahdissa. Niinpä kinusin päästä balettikouluun ja pääsin kuin pääsinkin sinne. En ollut enää epäonnistunut yksilö, joskaan en ollut enkä ole vieläkään notkeuden perikuva, ennemminkin Kanki-Kaikkonen. Harrastin balettia useamman vuoden, ja muistan lämmöllä balettiopettaja-Ninan sanat: ”älä koskaan lopeta musiikin kanssa liikkumista”.
Tieni vei opiskelemaan ja innostuin valtavasti Aerobikista. Myöhemmin Innostuin myös muista jumpista, eikä vähiten niissä soivan hyvän musiikin takia. Aikanaan ryhdyin ohjaamaan liikuntaryhmiä, musiikkia unohtamatta. Sillä tiellä luiskahti mennä liki 20-vuotta.
Hiihtoa inhosin noin 35-vuotiaaksi asti, kunnes sain ekat juuri minun mitoille ja painolle sopivat sukset sekä sopivankokoiset monot. Hemmetti, miksei kukaan kertonut aikaisemmin mikä ero on hiihtää sopivilla välineillä??? Nykyään suorastaan rakastan hiihtämistä, ja karvapohjasukset ovat kuin vastaus rukouksiini todellakin huoltovapaasta suksesta.
Kuntosalitreeni on kulkenut mukana elämässä enemmän tai vähemmän siitä asti, kun aikoinaan Sampola avattiin ekan kerran. Salitreenaaminen on ollut jo vuosia rakas harrastus läpi vuoden, myös kesällä (kiitos Juvan liikuntakeskus- Metal Sportin hyvän ilmastoinnin).
Ulkona liikkuminen kaikkina vuodenaikoina on ollut minulle mieluista läpi vuosikymmenten. Aikaisemmin patikointi oli harvinaista herkkua, silloin lenkkeilyä kävellen ja juosten tuli enemmän harrastettua. Vaan nyt, viime vuonna, löysin patikoinnin uudelleen.
Miksi tätä kirjoitan? Toivoisin valavani sinulle, lukijani intoa aloittaa uudelleen tai vaikka ensimmäistä kertaa liikunnan harrastaminen, sinulle mieluisalla tavalla. Kannustan etsimään itsestäsi esille liikunnan ilo, joka sinussa on ollut aivan pienenä, ennen kuin sen on joku onnistunut lyttäämään.
Toivoisin sinulle onnistumisen kokemuksia, ahaa-elämyksiä.
Jokainen on luotu liikkumaan, tavalla tai toisella. Mikä on sinun juttusi?
Tmi Tuula Issakainen 