Suurimmalla osalla ellei peräti joka ikisellä ihmisellä tulee vastaan päiviä, jolloin mikään ei onnistu. Olet yhtäkkiä kömpelö kuin norsu posliinikaupassa, tavarat putoilee käsistä, auvot päätäsi sopimattomalla hetkellä, kaikki v…ttaa ja tunnet itsesi kaikkea muuta kuin onnistuneeksi yksilöksi. Mikään ei tunnu menevän niinkuin pitäisi. Tunnet otsassasi leiman:’olet epäonnistunut yksilö’. Hirveästi ei asiaa auta, että joku neuvoo sinua hengittämään rauhallisesti, laskemaan kymmeneen, rauhoittumaan. Katsot vimmaisena ympärillesi, haluaisit joko haastaa jonkun kaksintaisteluun tai toivot, että maa nielaisisi sinut tai peräti mielisit mennä saunan taakse ja….
Mikä eteen?
On monia helpotusta tuovia keinoja. Itselläni toimii monet keholliset keinot, kuten esimerkiksi
– itsensä halaaminen ja hyväksyvä kosketus (toki toisen ihmisen tekemänä toimii myös hyvin ) 😉
-musiikin kuuntelu, luonnon äänet
-rentoutumisharjoitukset, hengitysharjoitukset
-luonnossa liikkuminen (edes lyhyt tuokio lähimetsässä)
Vaikka kaikki ei ole mennytkään kuin Strömssöössä, olet silti ihan mukiinmenevä tyyppi.
Mikä on sinun keinosi laskea kierroksia alaspäin? Mikä saa sinut jälleen toimintakykyiseksi, rauhallisemmaksi versioksi itsestäsi?
Mieltä rauhoittavaa syksyn aikaa Sinulle, ystäväni! 🙂
